Ihmettelyä

En ole hetkeen kirjoitellut, mutta tänne kuuluu ihan hyvää. Mulla alkoi opiskelut muutama viikko sitten ja päivät onkin olleet kaikkea uutta täynnä, kun on ollut koulutehtäviä ja uusia asioita mielessä. Oon tykännyt tosi paljon olla koulussa, se on ollut ihanaa vaihtelua töille eikä kouluun meno ole kaduttanut yhtään. Opettajalle kerroin raskaudesta ensimmäisellä viikolla ja hän suhtautui tosi kivasti. Sanoi, että ihan turhaa jännitin kertoa ja onnitteli, kyseli miten oon voinut. Tuli tosi hyvä mieli siitä. Kerroin ihan suoraa, että vauvaa on meille toivottu pitemmän aikaa ja hoidoissa käytiin ja että sitten päätin hakea kouluun, kun tuntui ettei voi loputtomiin vain elää niin, että jos kohta vaikka oonkin raskaana. Sen jälkeen kerroin myös meidän luokkalaisille raskaudesta ja kaikki mua ihanasti onnittelivat.

Täällä elellään nyt raskausviikkoa 18. Pahoinvointi on vähän hellittänyt, mutta ei ole loppunut kokonaan. Oksentelen edelleen päivittäin yleensä yhdestä kahteen kertaan. Viimeiset kaksi viikkoa on ollut myös päänsärkyä tosi monena päivänä, josta soittelin neuvolaankin maanantaina. Muuten on mennyt ihan hyvin. Neuvolalääkäri oli pari viikkoa sitten ja siellä kaikki oli kunnossa. Hb on mulla vain ollut matala, jonka vuoksi oon ottanut rautaa.

Maha on viimeisinä viikkoina plumpsahtanut enemmän esiin. Sisko sanoi juuri tänään, että se näkyy jo ihan selvästi ja kyllä se omaankin silmään ihan pieneltä vauvamahalta nyt näyttää. :) Äiti ja täti on sanoneet, että mulle tulee varmaan tosi iso maha, kun on nyt jo niin iso. Miehen äiti taas on koko ajan epäillyt, että meille tulisi poika ja nyt on myös sanonut, että mulla on ihan selvä poikamahakin. Moni muukin sukulainen on arvaillut vauvaa pojaksi. Liikkeitä tunsin ensimmäisen kerran kolmisen viikkoa sitten. Ne tuntuu sellaisilta kutitteluilta ja aina välillä tuntuu siltä, kun joku hipaisisi vatsan "seinämää" sisältä päin. Doppler on ollut tosi hyvä ostos, vauvaa on ollut ihana aina välillä kuunnella. Se rauhoittaa mieltä. Rakenne-ultraan on aikaa kolmisen viikkoa. :) 

Rv 17+1

   

Oireista

Oon siitä aiemmin varmasti kirjoittanutkin, miten oon aina ollut kova kuvittelemaan vaikka mitä oireita. Alkuun varsinkin. Kaikenmaailman viluisesta olosta valkovuodon koostumukseen on tullut googleteltua ja heti on tuntosarvet nousseet pystyyn, että "jokohan nyt"..

Ainut oire mitä vähän kummastelin ennen testin tekoa, oli närästys. Muistaakseni se alkoi lauantaina ja maanantaina tehtiin testi. Oltiin oltu perjantai iltana kaveripariskunnan kanssa leffassa ja syömässä ja aluksi ajattelin närästyksen johtuvan siitä ruuasta mitä söin. Mutta sit se jatkuikin viikonlopun yli. Toinen mikä oli, että mun lempijuusto haisi mun nenään tosi pahalle. Mistään näistä ei kyllä mikään testailuhimo yltynyt muistaakseni, lähinnä taisin ajatella, että "joopa joo, nää on taas näitä". :D

Maanantaina oltiin miehen kanssa ruokakaupassa, jossa mies sitten ehdotti, että ostetaan nyt vaan testi ja tehdään jo. Torstai oli virallinen testipäivä. No me ostettiin, mutta matkalla kotiin tulin jo katumapäälle. Tuntui jotenkin kauhealta ajatella, että nyt kun voisin olla raskaana, testin teon jälkeen pitäisi siirtyä siihen ei-raskaana tilaan taas. Yhtään en osannut ajatella, että voisi plussa tulla. Sovittiin sitten miehen kanssa, että kotiin päästyä minä pissaan kippoon ja mies tekee sen, eikä kerro mulle tulosta. :D No näin tehtiin ja keittiössä odottaessa meinasin jo miehelle huudahtaa, että älä tee sittenkään. Olisinhan miehen naamasta tuloksen kuitenkin osannut lukea. Siinä samassa mies kuitenkin huusi vessasta, että "tää tais mennä pieleen, tää koko tikku meni ihan keltaseks".

Oltiin ostettu pregcheckin pakkaus, missä oli kaksi testiä ja kyllähän se mua seuraavana aamuna poltteli koko ajan. Herätessä pissasin kippoon ja pitkään siinä jahkailin, että teenkö vai en. Miehen herätin ja kun sekin sanoi, että tee nyt vaan niin tein sen sitten. Kyllä siinä piti pari kertaa katsoa uudestaan, että näänkö nyt ihan tosissaan oikein. Sitä testiä ihmetellessä mies sitten sanoi, että oli se kahta viivaa näyttänyt jo edellisenä päivänä, oli vain hätäpäissään keksinyt jonkun selityksen, kun lupasi ettei kerro mulle. :D

Taisi olla viikolla viisi, kun mulla alkoi sitten kova pahoinvointi joka ajoikin mut sairaslomalle reiluksi kuukaudeksi. Mutta tosiaan, mitään selvää oiretta ei siis ennen testin tekoa ollut. Sitten jälkeenpäin vain osasin yhdistää, että olikin olleet totisesti raskausoireita.

12+2

Pitkään olen ollut täällä hiljaa, enkä ole myöskään vastannut teidän kommentteihin, anteeksi siitä.

Uskomatonta, mutta totta, juhannusviikolla tehtiin positiivinen testi tai oikeastaan kuusi sellaista. Useampi niitä piti tehdä, ennen kuin uskoin todeksi. Meillä oli tosi epäuskonen olo ennen testipäivää. Sen jälkeen, kun kivut hellitti ja pääsin sairaalasta kotiin, todettiin miehen kanssa molemmat autossa, että kyllä se niin ihme olisi jos se alkio olisi tuosta hötäkästä huolimatta vieläkin matkassa mukana. Testipäivää odotettiin aika lannistunein tunnelmin.

Kyllä se niin uskomattomalta tuntui, kun ne kaksi viivaa ensimmäistä kertaa elämässä näki omassa tikussa. Viivat alkoi siihen samantein piirtymään, juoksin testi kädessä näyttämään miehelle ja itkin vaan. Koko loppupäiväkin meni vain pillahdellessa itkuun vähän väliä.

Kyllä mua samantein alkoi pelottamaan, että mikä tahansahan voi mennä vielä pieleen. Ihmeen rauhallisena kuitenkin kaikenkaikkiaan osasin olla, kun taas yritysaikana stressasin ja murehdin koko ajan ja ihan kaikkea mahdollista. En ole aiemmin kirjoittanut täällä, kun miehen kanssa sovittiin, että kerrotaan aluksi vain ihan lähimmille ja tätä blogia seuraa muutama meidän tuttu ketkä ei vielä ennen eilistä tienneet.

Eilen oltiin siis pitkän odotuksen jälkeen nt-ultrassa, jossa kaikki oli hyvin. <3

Viime viikkojen kuulumisia..

Kaikki ei tosiaan ole mennyt ihan niinkuin elokuvissa. Täällä kirjoitinkin päivää ennen punktiota, että olo oli tukalan puoleinen punktiota edeltävänä viikonloppuna. Maanantaina heräsin aamusta mahakipuihin ja koko aamun tuijotin vain kelloa, että milloin on aika lähteä polille, kun mahaa kivisti niin paljon. Polilla pääsin onneksi pian pötköttelemään ja hoitaja toi kipulääkkeen, joka vei isoimman kivun pois. Sitten odoteltiin meidän vuoroa punktioon. Odotellessa hoitaja laittoi kanyylin. Punktiossa tosiaan sitten huomattiin, että kaikki isoimmat rakkulat oli ehtineet karata ja enää pieniä oli vain jäljillä ja vatsaontelossa oli paljon nestettä. Toimenpide teki tosi kipeää, kipulääkettä lisättiin kerran, jonka jälkeen loppu ei ollut enää niin kamalaa onnneksi. 3 solua sieltä lopulta saatiin ja lääkäri punktoi myös nesteen pois. Kyllä mulla lopuksi itku pääsi, olin niin pettynyt, että kävi noin ja olin ollut niin kipeä. Hoitaja laittoi tipassa heti lääkettä, kun pääsin takaisin pedille. Siitä alkoikin sitten jännittäminen, että päästäänkö siirtoon. 

Koko ajan vaan toivottiin, että kumpa niistä nyt edes yksi alkio saataisiin, olisi niin harmittanut, jos tuon kaiken kärsimyksen jälkeen ei olisi siirtoon päästy. Soittoa ei onneksi kuulunut ja torstaina menin siirtoon. Mies ei päässyt silloin mukaan, kun oli töissä. Siirto ei onneksi sattunut ollenkaan! Lääkäri kertoi heti, että yksi hyvä alkio saatiin. Kaksi muuta solua ei olleet kypsiä. Alkio näkyi ultrassa valkoisena pienenä pisteenä. Pakkaseen ei saatu mitään. Siitä alkoikin sitten todelliset piinapäivät.

Vatsa oli ollut punktiosta arka edelleen, mutta yhtäkkiä viime viikolla alkoi tosi kovat vatsakivut, kun oltiin kotona. Lähdettiin autolla ensiapuun, mutta matkalla kivut vaan yltyivät, niin soitettiin ambulanssi, jolla menin loppumatkan sairaalaan. Suurin epäilys oli, että munasarja olisi kiertynyt. Vatsakipu oli kovempaa oikealla puolella vatsaa. Koko ilta ja seuraava yö meni kipujen takia kärvistellessä, lääkkeet auttoi aina pariksi tuntia. En saanut syödä enkä juoda mitään, koska oli uhkana joutua leikkaukseen. Kivut alkoi onneksi viimein seuraavana aamuna hellittää ja ultrassa sitten todettiin, että munasarjakysta oli revennyt tai puhjennut. Sitten sain syödä ja vielä yhden vuorokauden tilannetta seurattiin. Gyne sanoi, että vaivaa voi olla parikin viikkoa. Vatsa onkin ollut edelleen vähän kipeä ja turvoksissa.

Tänään eletään kiertopäivää 28 ja testipäivä on ylihuomenna.

Piinapäivä kuusi ja viestiä sängynpohjalta

Anteeksi radiohiljaisuus. Hengissä ollaan, vaikka ollutkin aika koettelemusten viikot takana. Punktio tehtiin, mutta aivan putkeen ei mennyt koko homma. Yksi alkio selvisi siirtoon asti, joka tehtiin viime viikon torstaina. Aloin vasta toipua punktiosta ja koko hötäkästä, kun eilen alkoi ihan yhtäkkiä hirveä vatsakipu, joka ajoi sairaalaan. Pääsin nyt täksi yöksi kotiin, mutta aamulla menen vielä takaisin verikokeisiin ja ultrattavaksi. Ensin epäiltiin munasarjan kiertymää ja oli uhkana joutua leikkaukseen. Tänään aamulla ultrattiin uudelleen ja nyt näyttäisi siltä, että oikeassa munasarjassa on ollut repeämä, ilmeisesti siis jokin rakkula oli revennyt.
Kiitos teille jotka olitte kyselleet miten menee. Palailen kertomaan paremmin, kun tästä vähän toivun. Parempaan päin näyttäisi tällä hetkellä voinnin olevan menossa. Aamulla alkoi kivut onneksi hellittää.

Huomenna punktioon

Näpyttelen tässä pikapäivitystä puhelimella. Täällä on homma edennyt jo siihen pisteeseen, että aamulla olisi punktio edessä. Viime keskiviikon ultrassa näkyi paljon rakkuloita, suunnilleen 20, kymmenisem molemmin puolin. Lääkäri sanoi, että on hyvä vaste lääkkeelle. Gonal-f ja orgalutran komboa jatkettiin samalla annoksella vielä perjantai iltaan asti. Eilen aamulla pistin viimeisen orgalutranin ennen töihin lähtöä ja sitten illalla kaksi gonapeptyliä. 

Hyperin riski on nyt olemassa, koska rakkuloita on paljon. Lääkäri sanoi keskiviikkona, että maanantaina katsotaan millainen mun vointi on. Onko vatsa turvonnut lisää ja kipeä ja sen mukaan päätetään tehdäänkö tuoresiirtoa. Miehen kanssa meille molemmille jäi kyllä sellanen fiilis, että ei päästä siirtoon nyt. 

Olo alkaa olla aika tukala. Munasarjoja kihelmöi ja pistelee ja välillä viilteleekin. Maha on turvonnut entisestään, pelkästään pitkiksien resori tuntuu epämukavalle. Olin tänään ja eilen vielä töissä, mutta aikalailla hammasta purren meni kyllä työpäivät. Kaikki kyykistelyt ja kumartelut tuntuu vatsassa epämukavalta, kävellyt olen hitaasti. Se on mulle tosi outoa, sillä nyt oon tajunnut miten nopeasti yleensä viuhdon menemään. :D Bonuksena tämän päivän aika on alkanut vaivata jatkuva pissahätä. Hoitaja tästä varoittelikin, että pissaaminen voi olla vaikeampaa ennen punktiota. Saa nähdä kuinka saa illalla unta, kun pelkästään tässä sohvallakin on vaikeaa löytää hyvää asentoa. 

Vielä en osaa olla kovin pettynyt jos tuoresiirtoon ei päästä. Nyt ajatukset on vain huomisessa ja siinä, että toivottavasti tämä olo helpottaisi. Jännä nähdä montako solua saadaan ja kuinka tässä nyt käy. 

Liian iso pala kerralla?

Mulle varmaankin vaikeinta koko tänä yritysaikana on ollut alati raskautuneet työkaverit. Laskin juuri, että sinä aikana, kun me ollaan yritetty lasta, on työkavereistani viisi saaneet vauvan, kolme muuta on parasta aikaa raskaana. En tiedä, miksi tätä piti nyt edes alkaa nyt miettimään.

Tätä on ehkä joidenkin vaikea ymmärtää, mutta olen viettänyt monen monta vaivautunutta hetkeä työpaikalla, kun siellä ollaan iloittu jonkun vauvaa. Oon kirjoittanut tästä kyllä ennenkin..

Silloin, kun yritystä oli takana vasta vähän, muistan haaveilleeni siitä, kuinka olisi kiva olla töissä, kun maha alkaisi pyöristymään ja asiakkaatkin saattaisivat huomauttaa siitä. Oon odottanut sitä niin kauan, että pääsisin jäämään töistä äitiyslomalle. Ei sitä hetkeä vain koskaan tullut mulle,

Alanvaihtoa on miettinyt jo tosi pitkään. Nykyisessä työssäni ja työpaikassani olen vain jatkanut olemista, koska "sitten on niin helppo vakituisesta työpaikasta jäädä äitiyslomalle". Oon toki pitänyt työstäni, mutta kaipaan vaihtelua jo aika kipeästi. Viime talvena jokin katkaisi kamelin selän. Ehkä se oli rohkaiseva keskustelu yhden työkaverin kanssa, joka oli jatkanut opiskeluita ja vaihtamassa koulutustaan vastaavaan työhön tyytyväisenä päätöksestään tai jokin muu, mutta jokin sai mut hakemaan kouluun.

Ennen kuin tieto koulusta tuli, olin puoliksi toivonut, että en pääsisi, jotta mun ei tarvisi tehdä sitä päätöstä. Kuitenkin, kun sähköposti koulusta tuli, en ehtinyt lukea sitä edes loppuun, kun olin niin innoissani ja soitin heti miehelle, siskolle ja tädille ja kerroin. Päätin ottaa opiskelupaikan vastaan. Kerran on känyt mielessä, että tulikohan haukattua liian iso pala kerralla, kun tilanne on tämä. Koen kuitenkin, että vaikka koulusta tulisi mulle stressiä, on se kuitenkin parempaa stressiä, kuin tuo työ, joka on vaivannut mua jo pitkään. Olen selvittänyt paljon asioita ja jos ja kun niin käy, että saamme vauvan näillä hoidoilla, voin keskeyttää opintovapaan ja koulun ja jatkaa koulua äitiysloman jälkeen.

Nyt on siis vain odotettava ja katsottava mitä tapahtuu. Niin kuin ennenkin. Huomenna meillä on ultra polilla, kerron siitä sitten myöhemmin.