sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Huomenna punktioon

Näpyttelen tässä pikapäivitystä puhelimella. Täällä on homma edennyt jo siihen pisteeseen, että aamulla olisi punktio edessä. Viime keskiviikon ultrassa näkyi paljon rakkuloita, suunnilleen 20, kymmenisem molemmin puolin. Lääkäri sanoi, että on hyvä vaste lääkkeelle. Gonal-f ja orgalutran komboa jatkettiin samalla annoksella vielä perjantai iltaan asti. Eilen aamulla pistin viimeisen orgalutranin ennen töihin lähtöä ja sitten illalla kaksi gonapeptyliä. 

Hyperin riski on nyt olemassa, koska rakkuloita on paljon. Lääkäri sanoi keskiviikkona, että maanantaina katsotaan millainen mun vointi on. Onko vatsa turvonnut lisää ja kipeä ja sen mukaan päätetään tehdäänkö tuoresiirtoa. Miehen kanssa meille molemmille jäi kyllä sellanen fiilis, että ei päästä siirtoon nyt. 

Olo alkaa olla aika tukala. Munasarjoja kihelmöi ja pistelee ja välillä viilteleekin. Maha on turvonnut entisestään, pelkästään pitkiksien resori tuntuu epämukavalle. Olin tänään ja eilen vielä töissä, mutta aikalailla hammasta purren meni kyllä työpäivät. Kaikki kyykistelyt ja kumartelut tuntuu vatsassa epämukavalta, kävellyt olen hitaasti. Se on mulle tosi outoa, sillä nyt oon tajunnut miten nopeasti yleensä viuhdon menemään. :D Bonuksena tämän päivän aika on alkanut vaivata jatkuva pissahätä. Hoitaja tästä varoittelikin, että pissaaminen voi olla vaikeampaa ennen punktiota. Saa nähdä kuinka saa illalla unta, kun pelkästään tässä sohvallakin on vaikeaa löytää hyvää asentoa. 

Vielä en osaa olla kovin pettynyt jos tuoresiirtoon ei päästä. Nyt ajatukset on vain huomisessa ja siinä, että toivottavasti tämä olo helpottaisi. Jännä nähdä montako solua saadaan ja kuinka tässä nyt käy. 

2 kommenttia: