Pettynyt

Tänään aamulla alkoi taas uusi yrityskierto, menkat. 13 yrityskierto. Ei tullut jouluplussaa, ei uutisia joita olisi voinut vaikkapa uudenvuodenaattona kertoa sukulaisille. Tajusin samantein, että nythän me kärsitään virallisesti lapsettomuudesta. kun raskaus ei ole vuoden sisällä alkanut. Se tuntuu tosi musertavalta. Ei voi enää kukaan epäillä, että minun stressaamisen vuoksi en ole tullut raskaaksi. Tosi usein tulee mietittyä, että miksi meille piti käydä näin. Tuntuu niin epäreilulta. Nyt pitäisi jostain repiä se voima virittää tekohymy taas naamalle ja lähteä iltavuoroon.

Ajatuksia

Musta on tullut ihan itkupilli. Oon katsonut viime päivinä SuomiLoven jaksoja ja vollottanut lähestulkoon jokaisen tarinan kohdalla. Linnanjuhlia katsoessa itkin, kun veteraanit tulivat kättelemään ja lauloivat Veteraanin iltahuudon. Eilen itketti, kun kirjakaupassa selasin Tyhjä syli-kirjaa. Vissiin on tunteet vaan niin pinnassa, että itkettää kaikenmaailman asiat. Mies tuossa jo sanoikin, että mitähän se sitten on, kun saan niitä hormoneita, itkenkö kymmenen uutisiakin katsoessa. Ei silläkään tuu kyllä helppoa olemaan, jos musta tulee ihan joku kaamee hormonihirviö.

Moni ystävä ja sukulainen on tosi ihanasti tukenut mua viime aikoina tässä asiassa. Ovat kyselleet kuulumisia ja kuunnelleet. Muutama meillä töissäkin tietää, että ollaan menossa tutkimuksiin. Musta on helpottavaa, kun meidän läheiset tietää. Musta varmaan tuntuis, että tukehtuisin, jos en olisi kenellekään kertonut. Mies on kertonut ainakin veljelleen. Yhtenä päivänä, kun tulin töistä kotiin, niin sairaalaan esitietopaperit oli meidän keittiönpöydällä ja mies sanoi näyttäneensä niitä veljelleen. Vauvan yrityksestä tietääkin useampi ja varmaan moni niistä aavisteleekin, ettei kaikki oo hyvin, kun ei olla vauvauutisia kerrottu. On huvittavaa tavata joitakin tuttuja pitkästä aikaa, kun moni vilasee mun mahaa tarkistaakseen, että onko se alkanut pyöristymään. Mun ystävä on sanonut huomanneensa ihan saman, silloin kun hekin yrittivät vauvaa. Luultavasti oon tehnyt itse ihan samaa ja se katsoja varmaan kuvittelee, ettei sitä nopeaa vilausta huomaa, mutta kyllä sen huomaa. Silloin, kun mun työkaveri kertoi raskaudestaan, niin hän sanoikin sitä, että on huomannut monen katselleen hänen vatsaansa, mutta kukaan ei ollut uskaltanut sanoa mitään. Minähän olin pistänyt merkille tuon pyöristyvän vatsan jo aikoja sitten ja muistan, kun tämä työkaveri kerran kovasti haukotteli, niin ajattelin jo silloin, että varmasti on raskaana. Kyllä tässä on jo niin konkariksi tullut näissä asioissa, että sitä pistää kaikki asiat merkille ja päässään laskee 1+1. 

Se taisi olla viime vuoden loppua, kun kummitätini kertoi, että hänen tyttönsä (joka on minun kummityttöni) oli alkanut kutomaan meidän vauvalle vauvanpeittoa. Kummityttöni on vasta aloitellut kutomaan, eikä osaa vielä aloittaa ja päätellä niitä tilkkupeiton palasia, niin hän oli aina mennyt käymään meidän mummolla, joka oli sitten päätellyt edellisen palasen ja aloittanut seuraavan. Mummo oli kerran kysynyt, että mitä hän on näistä palaista tekemässä johon kummityttöni oli vastannut, että "Mustikan ja Puolukan vauvalle peittoa". Mummomme ilme oli ollut näkemisen arvoinen, hän alkoi selvästi miettimään, että onko jotain jäänyt hänelle kertomatta. Tähän oli kummitätini sitten sanonut, että ei ole vauvaa tulossa, mutta tyttö oli alkanut ajoissa kutomaan, koska kutominen on vielä niin hidasta ja aikaavievää puuhaa. Kummitätini kertoi minulle tätä tarinaa ja pyysi ystävällisesti ilmoittamaan, kun on aika nopeentaa tahtia. Meillä on kummitädin kanssa välillä vähän musta huumorintaju joka on pelastanut monta tilannetta ja tähänkin taidettiin naureskella, että viltti voi toimia vaikka sitten minun jalkavilttinäni, jos vauvaa ei tulekaan. Tällöin me emme olleet vielä alkaneet yrittää vauvaa, mutta silti tämä juttu naurattaa vieläkin. 

Kirjakaupassa huomasin myös Tommy Hellstenin kirjan, jossa oli aika hyvä ajatus. Kumpa osaisi aina pysyä tässä hetkessä.

Ei lapsia tehdä, niitä saadaan. Vai saadaanko?

Aina joskus kuulee tätä sanontaa viljeltävän ja mitä enemmän oon alkanut miettimään sitä, niin sitä vähemmän siitä pidän. Pahinpina aikoina olen sitä lähestulkoon raivonnut joillekin tutuille, että eihän tuo lause pidä yhtään paikkansa, kun toisethan nimenomaan tekevät ne lapset. Päättävät haluavansa lapsen, yrittävät ja simsalabim, nainen on raskaana. Luonnollisesti näinhän se kuuluu mennäkin, ei kaikille tämän kuulu olla näin vaikeeta. Mutta lasta kovasti haluva ihminen on väkisinkin välillä kateellinen, enemmän ja vähemmän ja tätä joidenkin ihmisten on vaikeaa ymmärtää. Se ei ole kenellekään henkilökohtaista, enkä minäkään halua tällä tai muilla kirjoituksillani loukata ketään.

Joskus olen myös miettinyt, että entä jos meidän ei vain kuulu saada lapsia. Jos tämä on joku luonnon tapa näyttää meille, että teidän ei kuulu saada vauvoja. Mutta saahan lapsia kaikenmaailman pedofiilit ja hyväksikäyttäjätkin, joiden ei todellakaan kuuluisi saada niitä. Joten ei tuokaan ajatus oikein käy päinsä.

Onneksi asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella. Minä uskon tähän sanontaan enemmän.

Neljä viikkoa

Kuukaudet toistaa aina samaa kaavaa. Kierron ensimmäinen viikko on kamala, kun on menkat. Mieheni on sanonut minun olevan ihan kuin toinen ihminen niiden aikaan. Ajattelen kuulemma aivan erilailla mitä normaalisti. Vauvaa yrittäessä menkat ovat tuplasti kaameemmat mitä tavallisesti. Silloin on yleensä ihan toivoton olo raskaaksi tulon suhteen ja kaikki muut kurjat ajatukset siihen päälle.
Menkkojen jälkeinen viikko on parempi, viikon loppupuolella olen yleensä jo tosi hyvällä tuulella ja mieli on valoisa. Toivo alkaa nostaa päätään jälleen ja silloin herää ensimmäiset "entä jos sittenkin"-fiilikset. Harrastetaan seksiä ja mietitään voisiko nyt tärpätä. Harrastetaan seksiä lisää. Ja lisää.
Kolmas viikko odotetaan. Loppuviikosta alkaa jo jännittää.
Netissä usein puhutaan piinapäivistä ja sitä ne neljännen viikon päivät todella on. Tekee koko ajan mieli mennä vessaan kattomaan, että jokohan ne alkoi tai mennä kauppaan ostamaan testiä. Kuinkahan monta kertaa olenkin löytänyt itseni sieltä kaupan hyllyn luota jahkaamasta. Harvoin niitä enää tulee kyllä tehtyä, koska sen yhden viivan näkeminen on niin raastavaa. Ja voi toki, netistä saa tilattua niitä monen kappaleen pakkauksia. Ennen yksityisen gynen käyntiä tilasin ison satsin ovulaatiotestejä ja gynehän sitten sanoi, että hänen mielestään minun ei tarvisi niitä tehdä, koska kiertoni ovat sen pituisia, että ovulaatio todennäköisesti tapahtuu, olen saanut testeihin huipun näkymään ja nyt ovulaatio todettiin ultrallakin. Tuolla niitä testejä sitten on, lipaston laatikossa.

Menkat on kyllä ihan kamala riesa ja yleensä ne alkaa juuri silloin, kun ei pitäisi. Thaimaan reissulla oltiin päivän kestävällä sukellusreissulla keskellä merta, jolloin tunsin, että menkat alkaa. Oli muuten mukavaa vaihtaa tampoonia siellä laivan vessassa, jossa oli ihan minikokoinen vessanpönttö ja katto niin matala, että jouduin olemaan ihan kaksinkerroin, Onneksi mulla oli vaihtobikinit mukana. Thaimaan reissulla tuli tehtyä myös paikallinen raskaustesti joka oli tosi halpa. Olisi varmaan pitänyt hamstrata niitä sieltä kotiin mukaan.. Mulla on myös alkaneet menkat äitienpäivänä, samanpäivän aamuna, jolloin työkaveri tuli töihin esittelemään pientä vauvaansa ja samana päivänä, kun lähdettiin miehen kanssa kylpyläreissulle. Silloin kyllä vähän nauratti, kun jonkun iltavuoron jälkeen ajoin huoltoasemalle ja ostin siteitä, tampooneja ja suklaata. Kyllä oli ostokset. Joskus olen syönyt suklaata suruuni jo etukäteen piinapäivinä.

Nyt on hyvä mieli. Kiertopäivä 14. Viikonloppu on ollut tosi kiva pitkästä aikaa. Ollaan oltu miehen kanssa molemmat vapaalla, nähty ystäviä ja sukulaisia. <3 Kerroimme eilen yhdelle ystäväpariskunnalle vauvaprojektista. Tämä mies olikin tiennyt jo, mieheni oli hänelle kertonut jo aiemmin, mutta nainen ei ollut vielä tiennyt mitään. Tänään hän lähetti tämän ihanan kuvan mulle viestillä. Tuli tosi hyvä mieli siitä.

       

Odotuksen odotusta

Viime viikolla alkoi yrityskierto 12. Menkkojen alku harmitti tosi paljon tällä kertaa ihan siksi, että jos nyt olisi tärpännyt, olisi ennen joulua ehtinyt käydä varhaisultrassa ja antaa joululahjaksi ultrakuvat tuleville isovanhemmille ja muille läheisimmille sukulaisille. Ystäväni kysyi, että tuliko mulle paha mieli, kun menkat alkoi. Tulihan siitä, mutta ei enää samalla tavalla kuin alkuun. Sitä ajatteli vain, että "kyllähän minä tämän tiesin".

Meillä oli jo viime vuoden marras-joulukuussa pätkä jolloin ei käytetty ehkäisyä. Jos olisin ollut helposti raskautuvaa sorttia, olisi voinu silloin jo tärpätä. Vuoden alusta alettiin ihan oikeasti yrittämään, katsottiin tärppipäiviä ja luin ensimmäistä kertaa keskustelupalstoja ja muistan kuinka silloin ihmettelin sitä, miten toiset siellä laskevat kiertopäiviään ja yrityskiertoja ja listasivat kaikkia mahdollisia raskausoireita tai ovulaatiotuntemuksiaan. Vaan enpä tiennyt, että kohta olisin yksi heistä.

Pelkäsin alusta asti, että entä jos me ei saadakaan lapsia tai raskaaksi tulossa kestää kauan. Helmikuussa ajattelin, että kyllä varmasti viimeistään kesällä olen raskaana. Kesällä ajattelin, että varmasti syksyn aikana tärppää. Elokuun olin kesälomalla ja olin päättänyt, että jos silloinkaan ei tärppää, niin varaan gynekologille ajan ihan oman mielenterveyteni vuoksi. Olin tätä ennen käynyt gynellä joskus 2014 vuoden lopulla ja puhuin siellä jo vauvahaaveistamme ja gyne sanoi minun olevan jo hyvässä lapsentekoiässä ja ettei kannattaisi liikaa lykätä ja että raskaudella olisi hyvät edellytykset alkaa, kun hormonaalinen ehkäisykin oltiin kauan sitten lopetettu ja munasarjat on saaneet toimia normaalisti jo jonkin aikaa.

Kävin yksityisellä gynellä viime syyskuussa. Olin varma, että joku vika on minussa oltava, ihan toivoinkin sitä, että jotain löytyisi ja voisin saada vaikka jotakin lääkettä mikä voisi auttaa raskauden alkamaan. Silloin oli muistaakseni kiertopäivä 11, gyne ultrasi, ja sanoi että kohtu näyttää hyvältä, limakalvo terveeltä ja paksuus on oikea, munasarjat ovat kauniit ja toisessa johtofollikkeli jonka epäili irtoavan ylihuomenna. Mulla oli etukäteen mietittynä vaikka mitä kysymyksiä, mutta unohdin ne kaikki sillä samalla sekunnilla, kun gyne sanoi kaiken olevan kunnossa. Ihan harmittaa, kun en tajunnut kysyä kaikkea mitä piti. Sain gyneltä hedelmöityshoitoja käsittelevän lehtisen mukaani ja hänen mielestään me voisimme vielä rauhassa yrittää, eikä toivo ollut hänen mielestään menetetty. En voinut muuta, kuin ihmetellä sitä, että miksi sitten en ole tullut raskaaksi, jos kaikki on kerran kunnossa. Tähän mennessä yritystä oli takana yli 8 kuukautta. Lääkäri muistutti, jokaisessa kuussa raskauden todennäköisyys tai mahdollisuus on 17%:n luokkaa. Sehän on ihan älyttömän pieni! Kun menkat alkoivat vielä silloin syyskuussa ja lokakuussakin niin päätin, että apua on saatava, että mä en enää jaksa.

Käytiin lääkärissä tässä kuussa, hän kyseli tosi tarkkaan kaikkia asioita läpi ja oltiin vastaanotolla pitkään. Lääkäri passitti meidät labraan, minusta otettiin perus verikokeita ja prolaktiini sekä molemmista pissanäytteet. Sairaala vaatii, että klamydia ja tippuri on tutkittu pissasta molemmilta, ennen kuin lähete tehdään. Varasin lääkärille soitto-ajan joka oli viime viikolla. Lääkäri kertoi puhelimessa labrojen olleen molemmilla hyvät ja lupasi tehdä meille lähetteen tutkimuksiin. Puhuin Lääkärillekin sitä, miten väsynyt oon ollut tähän yritykseen ja mieli ollut aika ajoin tosi maassa, kun en tule raskaaksi. Tuo meidän Lääkäri on tosi mukava ja hän aika kivasti puhelimessa tsemppasi mua. Luin jälkeenpäin Omakannasta, että hän oli kirjoittanut sinne kuukautisten alkaneen jälleen ja pettymys on suuri. Useemmalle työterveyslääkärille oon myös puhunut tästä vauvan yrityksestä ja yksi kanssa sanoi kerran kivasti, että "ajattele se niin, että se tärppää sitten, kun se juuri oikea ja teidän vauva löytyy" tms. Se oli minusta tosi kivasti sanottu ja toi silloin alkuvuodesta paljon lohtua, kun ajattelin sitä lausetta usein.

Kutsu sairaalaan tuli yllättäen jo viikko sitten, vain muutama päivä sen jälkeen, kun lähete oltiin tehty. Ensikäynnille mennään 4.2.2016. Kirjeessä oli molemmille esitietolomakkeet täytettäväksi

Nyt on ollut vähän helpompi olla, kun tietää, että asialle tehdään jotain. Ei voi muuta, kuin odottaa.

Alku

Muistan sen tunteen aina. Miten onnellinen olin, kun kysyin ensimmäisen kerran mieheltäni, että haluaako hän lapsia ja hän vastasi: "Totta kai, oon aina haaveillut, että olisi joskus vaimo ja lapsia". Olin päättänyt, että minun on kysyttävä sitä häneltä pian, koska en halunnut rakastua enää mieheen, joka ei haluaisi lapsia. Äitiydestä haaveilevalle naiselle tuohan oli, kuin olisi kaatanut bensaa liekkeihin tai vettä munkkikattilaan.

Olen jo nuoresta asti haaveillut, että saisin ison perheen ja tulisin nuorena äidiksi. Kouluikäisestä asti olen kirjoittanut kalenterin viimeisille sivuille listaa nimistä, joita voisin antaa omille lapsilleni. Kirjoitan niitä listoja vieläkin. Oma äitini on tullut äidiksi nuorena ja minulla on useampi sisarus. Ehkä siksi haluan itsekin useamman lapsen, kun olen kasvanut suuressa perheessä? Mieheni kanssa haluasimme kolme lasta, tosin nykyään sitä vain toivoo, että kun saisi edes sen yhden. Olen aina halunnut tulla äidiksi, se on ollut minun suurin haaveeni ja vielä tähän vuoteen asti kuvittelin niin käyvän, kamalaa sanoa, että pidin sitä toisaalta aivan itsestäänselvänä, että minusta tulee äiti. Minusta tuli täti reilut viisi vuotta sitten jolloin vauvakuumeenikin alkoi. Näihin vuosiin on mahtunut kaikenlaista. Olen mennyt naimisiin, eronnut ja rakastunut uudelleen. Nyt minulla on kuitenkin rinnallani ihana mies, meillä on yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat ja olemme onnellisia yhdessä. Se pikkunen enää vain puuttuu.

Hormonaalinen ehkäisy lopetettiin jo 2014 vuoden alkupuolella, koska kärsin aurallisesta migreenistä ja yhdistelmäehkäisypillereitä en saa sen vuoksi ottaa. Olin tästä huolimatta käyttänyt useamman vuoden ehkäisyrengasta, kunnes työterveyslääkärini piti minulle saarnan, että minun on lopetettava se ja mentävä gynelle hakemaan minipillereihin resepti. Näin tein ja niitä kokeiltiinkin useampaa eri merkkiä, mutta mikään ei sopinut. Yhdestä tuli kuukauden kestävät menkat ja toisista kamalat mielialaongelmat, yksistä pahoinvointia. Sen jälkeen yhdessä miehen kanssa päätettiin, että annetaan olla, koska ainut vaihtoehto olisi enää ollut kierukka, mitä ei haluttu laittaa, koska silloin jo mietittiin, että vauva voisi oli tervetullut lähiaikoina. Vauvalle annettiin lopulta lupa tulla vuoden vaihteessa 2014-2015.

Mulla oli alusta asti sellainen tunne, että tämä ei tulisi olemaan meille helppoa. Vaistoni pitää usein paikkansa ja niin kävi tälläkin kerralla.