sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Neljä viikkoa

Kuukaudet toistaa aina samaa kaavaa. Kierron ensimmäinen viikko on kamala, kun on menkat. Mieheni on sanonut minun olevan ihan kuin toinen ihminen niiden aikaan. Ajattelen kuulemma aivan erilailla mitä normaalisti. Vauvaa yrittäessä menkat ovat tuplasti kaameemmat mitä tavallisesti. Silloin on yleensä ihan toivoton olo raskaaksi tulon suhteen ja kaikki muut kurjat ajatukset siihen päälle.
Menkkojen jälkeinen viikko on parempi, viikon loppupuolella olen yleensä jo tosi hyvällä tuulella ja mieli on valoisa. Toivo alkaa nostaa päätään jälleen ja silloin herää ensimmäiset "entä jos sittenkin"-fiilikset. Harrastetaan seksiä ja mietitään voisiko nyt tärpätä. Harrastetaan seksiä lisää. Ja lisää.
Kolmas viikko odotetaan. Loppuviikosta alkaa jo jännittää.
Netissä usein puhutaan piinapäivistä ja sitä ne neljännen viikon päivät todella on. Tekee koko ajan mieli mennä vessaan kattomaan, että jokohan ne alkoi tai mennä kauppaan ostamaan testiä. Kuinkahan monta kertaa olenkin löytänyt itseni sieltä kaupan hyllyn luota jahkaamasta. Harvoin niitä enää tulee kyllä tehtyä, koska sen yhden viivan näkeminen on niin raastavaa. Ja voi toki, netistä saa tilattua niitä monen kappaleen pakkauksia. Ennen yksityisen gynen käyntiä tilasin ison satsin ovulaatiotestejä ja gynehän sitten sanoi, että hänen mielestään minun ei tarvisi niitä tehdä, koska kiertoni ovat sen pituisia, että ovulaatio todennäköisesti tapahtuu, olen saanut testeihin huipun näkymään ja nyt ovulaatio todettiin ultrallakin. Tuolla niitä testejä sitten on, lipaston laatikossa.

Menkat on kyllä ihan kamala riesa ja yleensä ne alkaa juuri silloin, kun ei pitäisi. Thaimaan reissulla oltiin päivän kestävällä sukellusreissulla keskellä merta, jolloin tunsin, että menkat alkaa. Oli muuten mukavaa vaihtaa tampoonia siellä laivan vessassa, jossa oli ihan minikokoinen vessanpönttö ja katto niin matala, että jouduin olemaan ihan kaksinkerroin, Onneksi mulla oli vaihtobikinit mukana. Thaimaan reissulla tuli tehtyä myös paikallinen raskaustesti joka oli tosi halpa. Olisi varmaan pitänyt hamstrata niitä sieltä kotiin mukaan.. Mulla on myös alkaneet menkat äitienpäivänä, samanpäivän aamuna, jolloin työkaveri tuli töihin esittelemään pientä vauvaansa ja samana päivänä, kun lähdettiin miehen kanssa kylpyläreissulle. Silloin kyllä vähän nauratti, kun jonkun iltavuoron jälkeen ajoin huoltoasemalle ja ostin siteitä, tampooneja ja suklaata. Kyllä oli ostokset. Joskus olen syönyt suklaata suruuni jo etukäteen piinapäivinä.

Nyt on hyvä mieli. Kiertopäivä 14. Viikonloppu on ollut tosi kiva pitkästä aikaa. Ollaan oltu miehen kanssa molemmat vapaalla, nähty ystäviä ja sukulaisia. <3 Kerroimme eilen yhdelle ystäväpariskunnalle vauvaprojektista. Tämä mies olikin tiennyt jo, mieheni oli hänelle kertonut jo aiemmin, mutta nainen ei ollut vielä tiennyt mitään. Tänään hän lähetti tämän ihanan kuvan mulle viestillä. Tuli tosi hyvä mieli siitä.


       

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti