sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Kp8

Heräsin eilen aamulla aivan järkyttäviin vatsakipuihin. Jouduin olemaan kaksinkerroin vessanpöntöllä, kun vatsaan koski niin paljon ja oli aivan tuskanhiki päällä. Parikymmentä minuuttia siinä kärvistelin ja olin jo ihan valmis soittamaan töihin, että en pysty lähtemään aamuvuoroon. Herkimmät lukijat voivat skipata pari seuraavaa lausetta. :D Vatsa oli sekaisin ja jossain vaiheessa oksettikin, mietin, että nyt jos tulee oksennus, niin on oksennettava varmaan lattialle, koska pöntöltä en voi nousta :D Otin imodiumin ja Panadolin (1g) ja ne taisi auttaa, koska hetken päästä olo helpotti ja lopulta pääsin lähtemään töihin. Iltapäivällä alkoi uudestaan maha olemaan vähän arka ja samanlainen olo on ollut tänäänkin. Lueskelin myöhemmin, että lääkkeen haittavaikutuksissa mainittiin vatsakipu ja että jollain muullakin on ollut samanlainen juttu Letrozolia syödessä. Niin epäilen, että tämä oli kyllä siitä lääkkeestä johtuvaa. Vähän pelotti ottaa eilen illalla viimeinen lääke, mietin, että tuleeko samanlainen show tänäkin aamuna, mutta ei onneksi.

Jännittää kyllä tosi paljon tuo tiistai. Onkohan johtimet auki ja onko lääke saanut mitään aikaan, kivuista päätellen kyllä siellä ainakin jotain tapahtuu. Päästäänköhän insseihin ja voidaankohan sitä tehdä tässä kierrossa. Lääkäri epäili, että se tehtäisiin kp14 paikkeilla, mutta se osuu meillä lauantaille.

Vähän pelottaa kyllä sekin, että kuinkahan tässä pudotaan kohta korkealta ja kovaa. En oo varmaan vuoteen ollut näin monta päivää näin hyvällä mielellä, etten ole alituiseen murehtinut ja stressannut sitä, kun meillä ei tärppää. Tosin, onhan tämän yli vuoden aikana ehtinyt niihin pettymyksiinkin jollain tasolla tottua.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa samalta, mikä olo mulla tuli Pregnylin piston jälkeen! :/ Kirjoitinkin siitä blogiin.

    Tsemppiä aukiolotutkimukseen!
    Sanottiinko teille muuten joku syy siihen, miksei ensin kokeilla Ovulaation Induktioilla vaan siirrytään suoraan Inseminaatioihin? :)

    VastaaPoista
  2. Juu mä luinkin siitä sun blogista! Mulla meni nopeammin vaan ohi mitä sulla. Tosi karmee olo kyllä oli, huh! Ootko sä nyt voinut ihan hyvin?

    En oo kysynyt miksi siirryttiin insseihin suoraa. Oon vaan ollut niin helpottunut ja tyytyväinen, kun päästiin niihin heti, niin en oo viittinyt ees kysyä syytä. :D Kiitos tsempeistä! Aukiolotutkimus oli tänään ja meni hyvin. Kirjoittelen huomenna siitä postausta. :)

    VastaaPoista