torstai 21. tammikuuta 2016

Valivali

Sairaalan käyntiin on tänään aikaa tasan kaksi viikkoa. Jännittää kyllä ihan hirveesti ja välillä tuntuu ihan epätodelliselta, että ihanko tosissaan tässä ollaan nyt lapsettomuustutkimuksiin menossa. Kuvittelin, että viime vuosina on aivan tarpeeksi paljon kuraa tullut niskaan, että olisi voinut tällaisen välttää, mutta ilmeisesti ei. Ei musta oo tuntunut enää pitkään aikaan siltä, että tässä oltaisiin jotain vauvaa yrittämässä. Ihan siksi, että niin monta kuukautta on mennyt, eikä mitään tapahdu.

Viime aikoina oon kyllä ajatellut, että kai tämä olisi pitänyt arvata. Nuorempana tuli monesti syötyä pillereitä ihan miten sattuu, kuukauden jälkeen oli välillä useampi laatasta jäänyt syömättä. Ehkäisyrengas unohtui ottaa pois tai laittaa uusi tilalle ajoissa ja joskus sitä etsittiin miehen kanssa aamulla peittojen välistä missä se oli ollut koko yön. Sieltähän ne menkat aina vaan alkoi.

Ruikutin miehelle yhtenä iltana sitä matkakuumettani ja mies sitten ehdotti, että aletaan säästämään ja lähdetään loppuvuodesta johonkin. Jos sitten ei vauvaa tule, niin päästäänpä ainakin matkalle. Oon ihan innoissani, nyt voin suunnitella ja odottaa jotakin. Ihanaa. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti